Alueella pieni osa suljettua eirintäalueentapaista aluetta sekä pääosa metsää, joka osin hakkuuta. Keli aurinkoinen, muutama aste plussalla. Koirakko aloitti tehtävän leirintäalueelta, joka tarkastettiin tarkkaan ja todettiin tyhjäksi yhtä polkupyörää lukuunottamatta. Metsäalueelle siirryttäessä alueella liikkui ulkopuolisia lenkkilijöitä. Alueen sisältä koira löysi jäljen, joka meni lenkkeilypolunkin yli, koirakko suoriutui tästä hienosti. Jäljen lopussa koirakko joutui työstämään kadonnutta jonkin verran mutta jäljentekijä löytyi. Koirakko siirtyi kolmannelle lohkolle ja ripeytti toimintaa. Sieltä koirakko löysi hienosti toisen henkilön.
Koirakko osoitti etsinnässä hallitsevansa perustaidot etsinnästä, omaavansa tarkkaa jäljestystaitoa ja hyvää alueen hahmottamista. Koira työsti kadonneet henkilöt määrätietoisesti hajun saatuaan.
15.4.2022
Kokemäki
Eeva Kaataja
Markus Vuori
BEARDYFACE MYSTICAL BLACK PRINCE'S RUBY
ER35243/17
11.5.2017
Karhuseudun Etsintäkoirat ry
Alueena reilut 30ha metsämaastoa sekä toiminnassa oleva sorakuoppa. Koirakko teki hyvän suunnitelman ja työsti aluetta hyvin. Sorakuoppa ei tuottanut ongelmia vaikka oli monimuotoinen ja pohja osin liejuinen. Metsämaastossa etsintä pääosin tehokasta, koira nosti jäljen jota lähti ajamaan ensin varovaisesti mutta työskentely muuttui määrätietoisemmaksi jäljen edetessä. Jäljen päästä löytyi henkilö. Etsintäsuunnitelmaa muokattiin ja partiointityöskentely jatkui. Aluetta käytiin läpi riittävällä muttei liian tiheällä kammalla. Tarkastus kesti yli 3h ja päättyi toisen henkilön löytöön ilmavainuisesti. Koirakko hallitsee perustaidot etsintätyöskentelystä kaikin puolin.
26.4.2022
Nurmijärvi
Taina Juvonen
Leea Saarela
Hanna-Maija Närvänen
MUSANTERIN ZARA
FI24235/19
23.3.2019
Impivaaran Hallit r.y.
Hyvä pari, koira hyvin hallinnassa ja molempien kestävyys erinomainen.
Etsintäaika 2,5h., pieni asutusalue ja maasto-osuus vaativa kallioista jyrkänteistä metsää. Etsinnän aikana sää viileni ja tyyntyi auringon laskiessa.
Koira ilmaisee jäljellä olevat esineet hyvin, jäljen alkupäässä vaikeutta, ulkoilija kahden koiran kanssa ulkoillut jäljen päällä. Kun mennään puhtaammalle alueelle, jäljestys hyvä. Hyvät selkeät reagoinnit sekä ilmaisut. Ohjaajan hiottava kommunikointia selkeämmäksi ja jämäkämmäksi sekä luotettava koiraan.
27.4.2022
Kouvola
Ulla Seppälä
Pentti Anttolainen
SANMAR TOBY
FI26061/16
3.3.2016
Kymenlaakson Etsintäkoirat ry
Koiran työskenteli itsenäisesti laajoilla alueilla ohjaajan kulkemaan suuntaan ilman erillisiä kehoituksia. Maasto suht helppokulkuista(lumilämpäreitä30% /paljasta maata 70%) ja näkyvyys hyvä lehdettömään aikaan, koiran toiminnan seuraaminen vaivatonta.
Etsintäsuunnitelma ja sen toteutus kävi vähäeleisen vaivattomasti, pintahakuna. Ensimmäinen mm nousi poliisin mukaan 200metristä ilmavainuisesti, maalimies oli vaihtanut piiloa, ja kertoi koiran ensin tutkineen sitä ensimmäistä ja jäljestäen paikantanut mm. Mm2 löytyi puolentoista tunnin työskentelyn jälkeen ilmavainuisesti.
Huomioitavia asioita; ohjaajan huomio olisi voinut olla enemp ikoiransa tekemisissä ja antaa vastuu suunnistamisesta pätevälle kartturille, koiran paikka kun tutkitaan karttaa
Arviointiryhmä suositteli koirakolle tutkapannan käyttöä etsinnöissä.
14.5.2022
Kurikka
Anja Kopio
Sirpa Ahola
Liisamaija Kattelus
QUARREL ARELA
FI19790/16
29.2.2016
Lapuan Koiraharrastajat ry
14.5.2022
Oulu
Petri Koistinen
Soili Pietilä
OCTIFEIN RENATE
FI10436/16
20.11.2015
Oulun läänin pelastuskoirayhdistys ry (OLPY)
Lämpötila oli tarkastuksen aikana n.12C ja sää oli aurinkoinen. Alueella oli tarkastuksen aikana heikkoa tuulta.
Alue oli etupäässä metsittynyttä suota ja välillä oli korkeaa suopursukkoa. Alueen koko oli n.30 ha.
Tiet jakoivat alueen neljään lohkoon, joten etsintäsuunnitelma muotoutui melko helposti. Suunnitemana oli sulkea kukin lohko ja kulkea lopuksi alue nurkasta nurkkaan tai tarkistaa alue halsterilla.
Lohko 1 suljettiin ja koira koira sai ilmavainun maalista ollessaan liinassa. Reaktio tarkastettiin ja koirakko kävi aika lähellä(20-30m) maalista, mutta koiran mielenkiinto loppui ja he jatkoivat alueen sulkemista. Koira reagoi pienesti maalin tulojälkeen, mutta se ei edennyt. Alue tarkastettiin nurkasta nurkkaan ja maali löytyi. Ohjaaja näki maalin ennen koiraa ja ohjjaja jatkoi matkaa ohi maalin ja koira sai hajun ja ilmaisi rullalla.
Toinen alue, lohko 2, suljettiin ja etsittiin halsterilla. Työ tehtiin tarkasti ja koiranohjaaja teki ilmoituksen, että alue on tyhjä.
15.5.2022
Kurikka
Anja Kopio
Liisa Nirha
Maria Toimela
EIGEN NORA NORDLICHT
FI21641/16
28.2.2016
Lapuan Koiraharrastajat ry
Koira hyvin huomioitu. Jälkiesineeltä jatko.
Erittäin hieno ohjaajan toiminta, rauhallinen koira, joka nosti hyvin jälkeä oikeaan suuntaan, mutta myös otti vainun kaukaa ilmasta ja ilmaisi mm:n hyvin.
15.5.2022
Oulu
Petri Koistinen
Päivi Rantsi
LOVESETTERS ALLWAYS LOVE YOU
FI38601/15
1.5.2015
Oulun läänin pelastuskoirayhdistys ry (OLPY)
Tarkastusalue oli n.30 ha kokoinen, kapeahko pitkulainen alue(150-400m x 1400m). Alueella oli suota kuusitaimikkoa, mäntykangasta, korkeaa ja tiheää pajukkoa ja alueella oli polkuja ja tietä. Monipuolista, osittain erittäin hankalakulkuista maastoa.
Koiranohjaaja jakoi alueen neljään lohkoon ja etsintä aloitettiin sulkemalla lohkon 2 pitkä raja, jota pitkin siirryttiin lohkolle 1. Koira oli erittäin hyvin liikkuva ja se haki hajua aktiivisesti. Lohkolla 1 koira työsti maalin jälkeä korkealla nenällä ja jälkeä pitkin se siirtyi kohti maalia, jonka löysi ja ilmaisi nätisti rullalla.
Löydön jälkeen jatkettiin alueen 2 etsimistä. Se oli tyhjä. Siitä ilmoitettiin selkeästi. Hienoa!
Siirryttiin alueelle 3, jossa koira jäljesti. Jälki ei ollut maalin jälki. Alueella liikkui lenkkeilijöitä. Hankalakulkuista aluetta etsittiin tarkasti. Kahden ja puolen tunnin(2,5h) etsinnän jälkeen tuli etsintään pieni paussi ja homma hieman hajosi. Alueen keskelle jäi maali ja koiranohjaaja päätti j
21.5.2022
Lahti
John Wedde
Kirsi Liikanen
Taija Koskenkorva
METTÄNPEIKON MAMMOG-RAFIA
FI54777/16
31.10.2016
Lahden Käyttökoira ry
Annettu etsintäalue olisi ollut hyvä lohkoa pienimmiksi. Koiran ja ohjaajaan työtapa huomioiden sioon lohkoon tehty etsintäsuunnitelma kuitenkin toimi ja tuotti erinomaisen alueen tarkistamisen varmuuden.
22.5.2022
Espoo
Taina Juvonen
Tanja Mykkänen
PIKKU SÄRPÄTTIMEN EVERY GIRLS DREAM
FI13283/19
24.12.2018
Espoon Pelastuskoirayhdistys ry
Taajama ja metsäaluetta, hyvä aurinkoinen keli, pieni tuuli. Aikaa etsintään siirtymisineen meni n. 3,5h. Hyvä etsintäsuunnitelma, hyvä kestävyys molemmilla. Aluetta tulisi käydä hieman tarkemmin, varsinkin taajama-alueella. Koiran reagoinnit tulisi merkata paremmin ylös ja muistettava pitää taukoja. Jäljen ylösottoa treenattava. Koiralla hyvä reagointi maalimieheen, ilmaisu oli heikko. Jälkiosuudella tulee paljon ulkopuolista häiriötä, 3 suunnistajaa sekä krepattu makupaloilla vahvistettu jälki kulkee monessa paikassa meidän jäljen päällä. Löydetään paikka mistä saadaan koira kunnolla jäljelle ja koiran jäljestäminen voidaan todentaa.
22.5.2022
Pori
Sari Rantanen
Katja Naskali
Hanna Vuorinen
HAKUKONEEN SYSIPIMIKKÄ
FI50955/17
23.9.2017
100SAR ry
Erinomainen koirakko, varmaa ja sujuvaa suorittamista sekä ohjaajalta että koiralta.
22.5.2022
Espoo
Taina Juvonen
Emilia Carlsson
WATERFOWLER HECTOR
FI20780/17
1.3.2017
Espoon Pelastuskoirayhdistys ry
Taajama ja metsäaluetta, aurinkoinen lämmin keli, pieni tuuli. Aikaa meni n. 3h. Hyvin tehty etsintäsuunnitelmä, hyvät etsintälohkot. Hyvä työpari. Erittäin hyvä työmoraali ja kestävyys koirakolla. Koira liikkuu hyvin näköpiirissä, sietää hyvin häiriöt (muut liikkujat, koirat ym.) Alue tarkastetaan kattavasti. Hyvä ilmaisu maalimiehellä ja hyvin nostettu jälki mikä ajetaan varmasti vaikeallakin alustalla. Hyvä yhteistyö kartturin kanssa.
26.5.2022
Tampere
Eeva Kaataja
Johanna Helminen
Teemu Koivisto
ANADUNE HOT STUFF
FI55107/17
1.6.2017
Pirkanmaan Pelastuskoirat r.y.
Etsintäalue n.26ha metsämaastoa ja kahta eri-ikäistä hakkuuta, sää sateinen, lähes tyyni (1m/s) keli. Etsintäsuunnitelmana halkaista alue ensin kerran kokonaan ja sen jälkeen tyynen kelin vuoksi sulkea alue jäljenylösotolla neljään lohkoon jaettuna. Koirakko kohtasi maalin jäljen ensimmäisellä halkaisulla ja ajoi sen hienosti maalille asti. Jatkoi suunnitelman mukaan ja eteni sulkemalla pohjoisosaa. Muutamia tarkennuksia tehtiin rajoilla, mutta koiraa ei painostettu liikaa vaikka se jotain työstikin mutta isompia ei löytynyt. N.1h20min jälkeen koirakko kohtasi toisen jäljen, koira tarkensi jäljen suunnan hienosti vaikka seurue seisoi juuri jäljen päällä. Lyhyen jäljen päästä löytyi toinen hlö. Etsintää jatkettiin vielä ja tarkasteltiin eteen tulevat hajut edelleen hyvin keskittyen. N.2/3 alueesta läpikäytynä koirakko olisi halunnut tauon ennen jatkoa loppualueen sulkemiseen. Koiranohjaaja teki pyynnöstä raportin ja osasi hyvin kertoa havainnut ja niiden painotukset. Suoritus päätettiin
5.6.2022
Kuusamo
Miia Halonen
Sari Kumpuniemi
LAHJAKAS GANSTERI
FI28689/18
1.3.2018
Kuusamon Pelastuskoirat ry
Tarkastus alueella oli alueelle tyypillistä metsämaastoa ja lisäksi osin avoin, osin tiheästi metsittynyt hiekkamonttu alue. Hiekkamonttualueella oli paljon paikallisia, osin erittäin jyrkkäpiirteisiä pinnanmuodon vaihteluja. Alueen rajat olivat pääosin selkeitä maastossa (lentokenttäalueen aita, moottorikelkkareitti, vesistö sekä maaston muotoja noudatteleva kiinteistöraja). Säätila oli puolipilvinen, tuuli kohtuullisen voimakas koko tarkastuksen ajan, erityisesti avointen alueiden läheisyydessä. Lämpötila n. +13 astetta. Tarkastus oli kaikin puolin hyvin järjestetty.
Koiranohjaaja jakoi annetun etsintäalueen maastonmuotoja ja alueella olevia teitä/polkuja hyödyntäen kahdeksaan pienempään lohkoon. Ohjaaja hahmotti annetun alueen erinomaisesti ja etsintälohkojen etsintäjärjestyksessä otettiin huomioon sekä etsinnän eteneminen että tuulen suunta. Etsinnän edetessä lohkojen suoritusjärjestystä vielä vaihdettiin, jonka vuoksi etsintä eteni alkuperäistä suunnitelmaa jouhevammin tuuleen
8.6.2022
Kirkkonummi
Taina Juvonen
Kati Kortelainen
GOLDEN FARAO'S AMAZING SPEED
FI49995/18
19.9.2018
Suomen Pelastuskoiraliitto ry
Hyvän työmoraalin omaava pari. Hyvä etsintäsuunnitelma, tosi tarkkaa työtä taajama-alueella, maastossa tienvarsien tarkistamiseen kiinnitettävä huomiota. Työskentely kartturin kanssa sujuvaa, ohjaaja lukee koiraansa hyvin ja koirakko sietää hyvin häiriöt. Tarkkaa jälkityöskentelyä ja maalimiehen ilmaisu hyvä. Keli kuuma, painostava ja seisova, olisi hyvä tauottaa useammin ja kunnolla. Kun pysähdytään katsomaan karttaa, niin koira olisi hyvä ottaa "haltuun", ettei jää huomaamatta mahdolliset koiran reagoinnit. Etsintä aika 2h10min. Ekstrana tosi tarkka kartturi :)
10.6.2022
Inari
Petri Koistinen
Satu Killinen
RODOG'S ELARA ELECTRA
FI49156/17
13.9.2017
Pohjois-Lapin pelastuskoirat ry
Alue oli Ivalon Kolmikantajärven vieressä oleva Kolmikantavaara, joka oli kasvillisuudeltaan alueelle tyypillinen. Näkyvyys oli hyvä ja paikoitellen alueella oli taimikkoa ja katajapusikkoa. Alueella oli vanhaa puustoa, kaatuneita keloja ja kivenlohkareita. Alue oli hyväkulkuista.
Alueen koko oli n.47 ha. Alue rajautui soratiehen, kelkkauraan ja poroaitaan. Yksi sivu oli suunnistettava suora vaaran poikki.
Sää oli puolipilvinen, hyvä luoteistuuli ja lämpötila n. 10-12 C. Hyvä sää etsintään.
Koiranohjaaja laati hyvän suunnitelman alueelle. Hän jakoi alueen neljään lohkoon.
Hän aloitti tarkastamalla lähteekö alueelle jälkiä tieltä tai kelkkauralta.
Kelkkauralta löytyi "vanha"jälki(5-6h), jonka koira jäljesti hienosti.
Aloitettiin alueen 1 tarkastus. Seurattiin poroaitaa alueen pohjoisosassa. Suunnistaja huomasi parin kolmen sadan metrin jälkeen, että poroaita ei olekaan siinä paikassa, johon se oli karttaan piirretty. Koirakko oli ajautunut noin sata metriä alueen ulkopu
11.6.2022
Lahti
John Wedde
Taru Jokinen
ELSA
FIX00953/17
12.4.2016
Päijät-Hämeen Pelastuskoirat ry
Alussa ei pysytty etsintäsuunnitelmassa
17.6.2022
Kirkkonummi
Taina Juvonen
Minna Löfman
RIVENFIELD CORDELIA
FI48675/19
23.7.2019
Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirayhdistys ry
Hyvä etsintäsuunnitelma, ison alueen lohkominen pieniksi alueiksi. Hyvä työpari, koirakolla hyvä suhde, ohjaaja lukee hyvin koiraansa. Tottelevainen koira, ja kestää häiriöt hyvin. Koira hyvällä tavalla omatoiminen, hyvä työmoraali. Tarkasti tehtyä etsintää, tosin tuulta voisi käyttää paremmin hyödyksi. Koiralla vahvat reagoinnit, helppo lukea. Koira ottaa hajun maalimiehestä kaukaa, hyvä ilmaisu. Jälki selvitetään, vaikka alueella häiriöitä. Aikaa koko suoritukseen siirtymisineen 3h15min. Kuuma aurinkoinen keli n. +25, pieni tuuli.
20.6.2022
Kirkkonummi
Taina Juvonen
Gabriella Stubb
WIRNEEN TINKIMÄTÖN TILANNETAJU
FI19302/20
19.2.2020
Suomen Pelastuskoiraliitto ry
Hyvä pari, ohjaaja tuntee koiransa ja tukee hyvin nuorta koiraa. Rauhallinen koira, sietää hyvin häiriöt, selkeät reagoinnit. Hyvä etsintäsuunnitelma, lohkominen. Tarkkaa työskentelyä, hyvä kommunikointi kartturin kanssa. Ohjaajan pitkä kokemus näkyy. Koira ottaa maalimehen jäljen, selvittää sen maalimiehelle, tosin ilmaisu jää suorittamatta. Aikaa suoritukseen meni 2h15min, tyyni sää, lämmintä n. +20
27.6.2022
Kuopio
Eija Rytkönen
Sirpa Turunen
Sari Tiihonen
PARENDO VINCES CLARICE STARLING
FI48572/14
28.8.2014
Kuopion Pelastuskoirat ry
Tarkastus oli koirakon uusintatarkastus. Edellinen syksyllä 2021.
Olosuhteet: Helle +24, selkeää, lähes tyyni ilma. Päätuulensuunta koilinen. Etsintäalueen koko reilu 18 ha. Kangasmetsää, jossa on kosteikkoja ja ojia. Edellisten tarkastusten hylkäysten syyt ollut takajälki.
4.7.2022
Muhos
Miia Halonen
Anneli Koistinen
ELSA
FIX01096/16
15.6.2016
Oulujokilaakson Pelastuskoirat ry
Tarkastusalue oli alueellisesti tyypillistä etsintämaastoa (ojitettua, osin soistunutta ja haastavakulkuista metsää). Sääolosuhteet olivat haastavat, selkeä aurinkoinen ja hyvin lämmin keli. Vaikka tarkastus aloitettiin aamulla, lämpeni keli parin tunnin aikana reilusti hellelukemiin (+ 20 -> + 26). Alue rajautui selkeästi maastossa ojiin, tiehen ja sähkölinjaan. Alueen koko oli n. 30 ha.
Tarkastus oli hyvin järjestetty.
4.7.2022
Muhos
Miia Halonen
Roosa Asikainen
Valma
REKISTERÖIMÄTÖN
13.1.2016
Oulujokilaakson Pelastuskoirat ry
Tarkastusalue oli alueellisesti tyypillistä etsintämaastoa (ojitettua, osin soistunutta ja haastavakulkuista metsää). Sääolosuhteet olivat etsintään erinomaiset, selkeä aurinkoinen keli, joka vielä viileni etsinnän edetessä. Alue rajautui selkeästi maastossa ojiin ja tiehen. Alueen koko oli n. 30 ha.
Tarkastus oli hyvin järjestetty.
5.7.2022
Kokkola
Michaela Grönlund
Riitta Maunuksela
Eija Rantamäki
FUTUREMAKER'S HIERACIUM
FI49981/16
26.9.2016
Keski-Pohjanmaan Palveluskoirat ry
Järjestelyt hyvät. Keli trooppisen kostea , ukkosta ilmassa, päivällä tuli monta kaatosadetta ukkosen kera.
Arvioijana/yhdistyksen edustajana oli Salla Valpola.
6.7.2022
Hamina
Harri Huomo
Minna Filander
PYTHAGORAAN VALLHUND PIKO
ER21236/15
25.2.2015
Kotkan Pelastuskoirayhdistys ry
Kuiva kangasmaasto erittäin vaihteleva, osittain tiheää taimikkoa, lämpötila +20 lounaistuulta 5 m/s.
Koirakon etsintäsuunnitelma erinomainen ja sitä muutettiin hienosti tilanteen muuttuessa, toiminta kartturin kanssa erinomaista. Koira saisi irtautua vieläkin paremmin ja ilmaisut saisivat olla parempia.
12.7.2022
Lemi
Matti Lääperi
Markku Rapi
Matleena Kujala
TOIHAN ON KAISLIKOSSA KAHLAILIJA
FI36558/17
25.5.2017
Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys
helteinen kostea keli (hetimiten tarkastuksen jälkeen alkoi ukkonen)
maasto sopivan vaativa, osin risukkoita , suuria mäkiä ja kivikkoja
hyvä etsintäsuunnitelma ja toteutus.(elueen etelä ja länsisivu rajaamalla sen jälkeen partioimalla lännestä itään)
koiranohjaaja olisi voinut tukea koiraa enemmän jäljen ylösotossa, hyvin kuitenkin jäljesti.
ilmavainu työskentely tehokasta.
koiranohjaajan ja suunnistajan välinen yhteistyö mallikasta.
21.7.2022
Uurainen
Eija Rytkönen
Jenni Laaksonen
TALVIHALLAN ETSIVÄ
FI11208/16
25.11.2015
Keski-Suomen Palveluskoirayhdistys
Keli lämmin ja kostea. Aloituslämpötila +26. Lähes tyyni keli. Alueen koko 22 ha.
28.7.2022
Nakkila
Sari Rantanen
Marika Saarinen
HELMIVUOREN SERPENTINIITTI
ER25909/16
14.3.2016
Satakunnan Pelastuskoirat ry
Ohjaaja ohjeisti apuohjaajan erinomaisesti. Nopea etsintäsuunnitelma, hyvin alueen polut ja tuulen hyödyntäen. Ohjaajalla erinomainen koiran-ja maaston lukutaito. Koiran osaamistaso erinomainen, erittäin varmaa työskentelyä.
30.7.2022
Heinola
Taina Juvonen
Niina Soisalo
Hanna Rättö
RAAPPAVUOREN KÄNKKÄRÄNKKÄ
FI30925/17
21.4.2017
Kouvolan Pelastuskoirat ry
Hyvä etsintäsuunnitelma, myös alueen lohkomista voisi käyttää. Rauhallinen koira,hyvä hallinta. Liikkuu lähellä ohjaajaa, mutta hajun saadessa reipastuu huomattavasti. Alue käytävä tiheämmällä kammalla kuin enemmän irtoavan koiran kanssa, joten etsinnöissä kannattaa mainita johdolle etteivät anna liian isoa aluetta. Tarkkaa työskentelyä, koira käyttää nenäänsä hyvin, voisi vahvistaa "omatoimisuuteen", maalimiesvetoisuutta kun saa kauempaa hajuja. Ohjaaja lukee hyvin koiraansa, koira ottaa jäljen hyvin ja ajaa hyvin. Saa kesken jäljenajon ilmavainun toisesta maalimiehestä, jota lähdetään työstämään. Koiralla selvät reagoinnit maalimiestä lähestyessä ja työstää hyvin hajun loppuun. Ohjaaja jatkaa alueen tarkastamista, jolloin törmätään uudelleen alussa ajetun jäljen esineeseen. Jäljen ylösottoa esineeltä tulisi harjoitella. Koira jäljestää maalimiehelle. ilmaisu kunnossa. Rauhallinen koira, jäljenajo ilman liinaa sujuu hyvin. Pilvinen sää, n. +15, välillä kohtalainen tuuli, välillä täys
15.8.2022
Vihti
Taina Juvonen
Seija Mettälä
WOODCHUCK'S POLAR FLOW
FI55077/16
29.10.2016
Suomen Pelastuskoiraliitto ry
Hyvä etsintäsuunnitelma, alueen lohkominen. tarkkaa järjestelmällistä työskentelyä. Koira sietää hyvin häiriöt, toiset koirat, lenkkeilijät ym. Kiinnitettävä huomiota kommunikointiin kartturin kanssa, koiran reaktioiden merkkaus karttaa jne. Kiinnitettävä paremmin huomioita koiran reaktioihin, tarkastettava ne. Huomioitava tauoilla esim. karttaa katsoessa, että koira on lähellä, hallinnassa. Koiralla väsyneenäkin (kuuma keli) intensiivinen jäljestys ja hyvä kuuluva haukkuilmaisu. Keli todella helteinen ja painostava n.+29. Mietittiin tarkastuksen perumista, mutta päätettiin pitää ja seurata tarkasti koiran kuntoa kuumuus huomioden. Ohjaaja tauotti ja juotti koiraansa hyvin. Etsintäaika 1h 55min.
23.8.2022
Harjavalta
Sari Rantanen
Antti Tervo
BLUE-BEACON CATCHING RAIKOU
ER43865/16
10.8.2016
Satakunnan Pelastuskoirat ry
Kokenut koiranohjaaja ja koira. Etsintäsuunnitelman teko nopea ja hyvin sopiva alueen teitä ja tuulia hyödyntäen. Koiralla nopeat ja varmat jäljennostot oikeaan suuntaan. Poliisin kommenttii : on kiva tulla tekemään näitä tarkastuksia kun molemmat osaa.
25.8.2022
Helsinki
Taina Juvonen
Satu Jore
Pinja Tikkanen
FLAMMEUS JIPPIKAYJEI
FI27005/16
22.3.2016
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys Ry / Hepeko
Hyvä, tarkasti ja hyvällä työmoraalilla työtä tekevä pari. Koira hyvin hallinnassa, sietää hyvin häiriöt (muut koirat ja liikkujat ym.) Selkeät reaktiot, hyvät ilmaisut ja korrekti maalimieskäytös. Jäljestys intensiivistä. Ohjaaja lukee koiraansa hyvin. Etsintäsuunnitelmassa olisi voinut hyödyntää lohkomista, pitkän alueella suunnassa pysyminen haastellista kartturille. Jälki ja kaksi maalimiestä. Alueena paljon liikkujia käsittävä taajaman metsäalue sekä taajamaa. Sää pilvinen, n. +20, vähäinen tuuli. Etsintäaika 2,5h
1.9.2022
Turku
Stina Törnblom
Caarin Mattsson
HOFMACHER VALONIA
FI10170/18
10.11.2017
Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry
Ohaaja teki selvän suunnitelman ja aloitti tievarsitarkastuksella. Koira nosti jäljeen ja jäljesti hyvin. Koira hukkasi jäljen tieylityksen jälkeen( tässä kohdassa jäljestetty n 600m) mutta ohjaaja huomasi asian . Jälkeä yritettiin nostaa mutta ohjaaja luopui siitä kun jälki ei noussut ja siirtyi etsimään haulla. Koira löysi maalimiehen itsenäisesti vajaan kahden tunnin etsinnän jälkeen. Hakutyöskentely olisi voinut olla etenevämpääKoiran kestävyys oli hyvä.
3.9.2022
Joensuu
Eija Rytkönen
Lea Kilpeläinen
Suvi Launonen
IT IS DOUBLE AMETHYST
ER50110/17
13.9.2017
Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat ry
Alueen koko 31ha. Lämpötila +8 ja tuuli luoteesta puuskittainen ja ajoittain melko tyyntä. Ajoittain sadetta.
Maastoltaan vaihteleva kangasmetsä.
10.9.2022
Kokemäki
Caarin Mattsson
Juha-Matti Raitaniemi
ALHOVAARAN JOUKAHAINEN
FI17064/16
16.1.2016
Satakunnan Pelastuskoirat ry
Etsintäsuunnitelman teko hieman alkuun hidasta. Etsintä aloitettu jäljennostolla. Koirakko hyvin nostanut jäljen usean sadan metrin jälkeen ja lähtenyt jäljestämään. Kadottanut kuitenkin myöhemmin jäljen. Palattu tienvarteen jatkamaan jäljennostoa. Ohjaaja hienosti jonkin ajan kuluttua huomannut koiran ottavan ilmavainua ja päästänyt koiran haulle. Koira ilmaisut maalin. Ns. johdon puolelta ilmoitettu alueen, josta jälkeä nostettu olevan koirakon puolesta valmis ja siihen oli tulossa ketjut. Aloitettu tien toiseltapuolelta jäljennosto, joka tuottanut tulosta. Jäljeltä koira ilmaissut esineen. Tämän jälkeen ohjeistettu koirakkoa jälleen siirtymään. joloin ohjaaja tehnyt uuden suunnitelman ja aloittanut hakutyöskentelyn. Pian huomattu alueen olevan vaikeakulkuista metsää joka täynnä kadettuja puunrunkoja. Suunnitelma maastoon nähden hyvin hidas ja kuluttava. Vaihtoehtona olisi kulkea aluett harvoiden toiseen suuntaan, jolloin olisi ilmavirtaus kulkenut sivusta ja olisi voitu hyödyntää
13.9.2022
Turku
Sari Koivunen
Jesse Jokinen
DREAMOOR LEAD THE WAY
FI41082/13
6.7.2013
Varsinais-Suomen Pelastuskoirat ry
Ohjaajalla selkeä ja hyvin perusteltu etsintäsuuunitelma, ja hyvä yhteistyö kartturin kanssa. Alkuun pitkä jäljennosto polun suuntaisesti, jälki (n.4 h vanha) nousi hyvin. Alueella myös ulkoilijoita ja sienestäjiä. Jäljen jälkeen vaihdettiin hakutyöskentelyyn, koira toimi itsenäisesti mutta oli myös hyvin ohjattavissa. GPS-pannan käyttö oli järkevää. Maalihenkilö löytyi noin reilun kahden tunnin etsinnän jälkeen, ilmaisu ok.
25.9.2022
Rovaniemi
Petri Koistinen
Ulla Viitanen
CINNAROLL'S STRÅLANDE AUROORA
FI38997/16
16.2.2016
Rovaniemen palveluskoirakerho ry pelastuskoirajaosto ROPEKO
Tarkastuspaikka oli Rovaniemi. Tarkastettava alue, Toramo-Kivalo, rajautui Norvan länsitiehen. Alue oli n. 32 ha suuruinen. Alue oli loiva vaara, jonka molemmin puolin oli suota.
Sää oli aurinkoinen, lämpötila kohosi tarkastuksen aikana 1-10 C. Alueella oli kevyt ilmavirtaus, joka tuntui vaihtelevan suuntaa.
Koiranohjaaja jakoi alueen kolmeen lohkoon, joista lohko 1 rajautui tiehen. Suunnitelman mukaan lohkot tarkastetaan numerojärjestyksessä 1,2,3. Työ aloitetaan tarkastamalla tien reuna.
Ennen maastoon siirtymistä koiranohjaaja ohjeisti suunnistajan hyvin.
Koirakko aloitti tienvarren tarkastuksen ja heti alussa koira tutki innokkaasti jotain jälkeä. Tästä ei kuitenkaan löytynyt mitään seurattavaa ja tien varren tarkastus jatkui.
Noin 300m siirtymisen jälkeen koira nosti alueelle menevän jäljen, joka oli n.5-6 h.vanha alueelle tehty jälki. Koira jäljesti n.650 m jälkeä ja löysi jäljeltä kaksi esinettä. Koiranohjaaja teki kaikista tapahtumista asialliset ilmoitukset.
25.9.2022
Helsinki
Taina Juvonen
Kirsi Myöhänen
Miia Salo
HELKYN TUOMAS
FI47836/14
3.9.2014
Helsingin Väestönsuojeluyhdistys Ry / Hepeko
Hyvän työmotivaation omaava pari, tasaista varmaa työskentelyä. Hyvä häiriönsietokyky. Selkeät reagoinnit koiralla. Ohjaaja luottaa hyvin koiraansa. Koiran työskentelyssä voisi kiinnittää huomiota, että koira työskentelisi lähempänä ohjaajaa (näkökentässä), koiran reaktioiden seuraaminen helpompaa. Etsintäsuunnitelmassa voisi hyödyntää myös alueen lohkomista. Yksi maalimies metsäalueella, koira ilmaisee haukkumalla. Jäljellä haasteena metsämiesten harhajäljet, mutta jälkiosaaminen saadaan todennettua. Taajamassa toinen maalimies. Maastoalue merenrantaa ja kalliosta metsää, sen lisäksi taajama-alue. Alueella muitakin liikkujia. Hyvä aurinkoinen sää n. +12, metsässä heikompi tuuli, meren lähellä tuulisempaa. Etsintäaika siirtymisineen 3 h.
2.10.2022
Hollola
John Wedde
Kirsi Liikanen
Maijastiina Kivinen
AV MYREBORG FIDELI
FI37484/17
20.5.2017
Lahden Käyttökoira ry
7.10.2022
Tampere
Eija Rytkönen
Kirsi Viik
WOODENSHOE'S JUST A CHARMER
FI12894/16
11.12.2015
Pirkanmaan Pelastuskoirat r.y.
tarkastettava alue 27,8 ha. Ajoittain kova puuskittainen länsituuli. Hyvä avoin kangasmetsä, jossa oli kosteikkoja ja paikoin tiheää metsää. Alueella n. 7h vanha jälki ja kaksi maalihenkilöä.
Ohjaaja tekee keliolosuhteet huomioiden toimivan etsintäsuunnitelman ja lähtee halssaamaan aluetta idästä länteen. Noin 25 min etsinnän jälkeen koira nostaa ensimmäisen maalihenkilön. Koira ilmaisee henkilön haukkumalla, käytös koiralla on siisti ja korrekti. Ohjaajalla hyvä kommunikaatio kartturin ja "johdon" välillä.
n 40 min etsinnän jälkeen koira nostaa vanhaa jälkeä oikeaan suuntaan. Ohjaajan yrityksistä huolimatta koira ei kiinnity tarppeeksi tiiviisti jälkeen. Ohjaaja jatkaa etsintäsuunnitelman mukaan. Etsinnän edetessä koira nostaa jäljen neljännellä yrittämällä ja lähtee etenemään sitä oikeaan suuntaan motivoituneesti.
Tarkastus päätetään kun se on kestänyt 2h 2 min.
8.10.2022
Kankaanpää
Michaela Grönlund
Katja Naskali
Leena Laihonen
MIMORIN DAFFY DOONGARA
FI23920/17
18.3.2017
100SAR ry
Maasto paikoin erittäin hankalakulkuista ja märkää. Puolipilvinen keli, tuulta n 4m/s
Ohjaaja lohkosi alueen neljään lohkoon.
Koira otti jäljestä hajun ilmavainulla, jäljelle päästyään jäljesti hyvin varmasti esineelle joka oli alueen reunalla.
Olisi jatkanut jäljestämistä, mutta jatkettiin aluetta suunnitelman mukaan.
Ilmavainun saatuaan lähti varmasti maalihenkilölle ilmaisten hänet hyvin. Seuraavaksi tarkastettiin alueen läpi kulkevan tien tienvarsi. Ohjaaja ilmoitti muutamasta "jälkihavainnosta" joista ei kuitenkaan mitään löytöjä, vanhan jäljen kohdalla koira tarkasti hyvin määrätietoisesti jäljen suunnan ja lähti jäljestämään.
11.10.2022
Pietarsaari
Sari Rantanen
Veijo Nurmela
Gun-May Liljedahl
YUMIGOS DREAMING ABOUT YOU
FI41195/18
9.3.2018
Jakobstadsnejdens Kennelförening rf
Sateinen, tuuleton sää +9. Ensimmäisen maalimiehen jälkeen etsintä hyvin sujuvaa, koirapartio omatoimisesti hyvällä etäisyys. Jäljennosto varma. Ilmaisu voisi olla intensiivisempää, haukku kuitenkin reipas ja kuuluva.
15.10.2022
Tampere
Taina Juvonen
Katja Lehtovuori
STATOR JUNGOR
FI45026/14
5.8.2014
Pirkanmaan Pelastuskoirat r.y.
Hyvä työpari, helposti luettava koira, erinomaiset ilmaisut. Edetessä hyvä taloudellinen kulkuvauhti, hyvä kommunikointi kartturin kanssa sekä hyvä kokonaiskuvan hahmotus. Koiralle voisi antaa tilaa, rauha jäljen ylösotossa ja ottaa koira haltuun karttaa lukiessa.
16.10.2022
Oulu
Miia Halonen
Leena Roivainen
VINCOS FAMVIR
FI10380/17
18.11.2016
Oulun Palveluskoirayhdistys ry
Tarkastusalue oli kohtuullisen avointa paikallisesti tyypillistä soista metsämaastoa (n. 26ha). Alueella oli useita ojia, jotka paikoin olivat kohtuullisen leveitä (ylityskohtaa joutui muutaman kerran etsimään). Keli tarkastuksen aikana oli pilvinen, tuuli kohtuullinen, lämpötila n. +10 ja tarkastuksen aikana tuli muutama kevyt sadekuuro.
Alue tarkastettiin kokonaisuudessaan halkomalla (ns. halssilla) hyödynteäen tuulta koira vapaana partioiden. Ensimmäisen etsittävän henkilön koirakko löysi jäljestämällä (jäljestäminen tehtiin kytkettynä). Toinen henkilö löytyi vapaana työskennellen ilmahaun kautta, mutta myöhemmin koirakko jäljesti myös tämän henkilön jäljen löytöpaikalle. Molemmat henkilöt ilmaistiin koulutetulla tavalla (haukku).
Koirakko tarkasti koko tehtäväksi annetun alueen. Tarkastus kesti n 2,5h.
Tarkastus oli hyvin järjestetty ja toimihenkilöt osasivat tehtävänsä.
16.10.2022
Harjavalta
Sari Rantanen
Lotta Kangasniemi
KIRKEMAYN PENDULUM
FI42355/18
13.7.2018
Satakunnan Pelastuskoirat ry
Sateinen keli, tuuli 4m/s. Maasto haastava korkeuserojen, kivikoiden ja suon takia Koiralla erittäin varmat ja itsenäiset jäljennostot. Pyrkii vahvasti maalimiehelle. Yhteistyö koirakolla erinomaista.
16.10.2022
Jomala
Stina Törnblom
Maria Fjäder
FINNFLATS LITLEO
FI17809/18
10.2.2018
Ålands Räddningshundsklubb r.f.
Hundförarens taktik var att granska vägkanterna sedan söka av området. Förarens nervositet gjorde att taktiken inte följdes helt men uppgiften löstes. Hunden tog fint upp det fem timmar gamla spåret och spårade bra.Själva helhets arbetet är ännu på en grundnivå och kan säkert bli mycket bättre då ekipaget får mera erfarenhet. Hunden går lätt ner sig då föraren är nervös så dethär får dom jobba på. Området söktes av noggrant och hundens markeringar var utmärkta
16.10.2022
Jomala
Stina Törnblom
Linda Pihl
CHAPPERS DYNAMIT HARRY
FI47898/14
18.12.2013
Ålands Räddningshundsklubb r.f.
Föraren började med att granska vägkanterna. Föraren hade lite svårigheter att göra förändringar i sin taktik antagligen berodde det på oerfarenhet. Föraren kan bli bättre i sin kommunikation och rapportering. Hunden tog fint upp det fem timmar gamla spåret men föraren var lite osäker i sitt läsande av sin hund men klarade av uppgiften.Ekipagets uthållighet var utmärkt och hunden sökte fint av området och markeringen var bra.
16.10.2022
Kerava
Taina Juvonen
Ritva Holmström
Päivi Vuoristo
BLUE-BEACON BRIANNA FOR YOUR JOY
FI54151/13
28.9.2013
Keravan Koiraharrastajat r.y.
Hyvä etsintäsuunnitelma ja tarhi edetä etsinnässä. Hyvä työpari, ohjaaja lukee hyvin koiraansa ja on rehellinen koiran osaamisalueesta, haku parempi kuin jäljestys. Hyvä luotto koiraan partioidessa, mutta jäljellä koiralle tulisi antaa työrauha. Treenausta jäljen ylösottoon. Tarkka taajamaetsintä. Kaksi maalimiestä, toinen taajamassa ja toinen jäljestäen maastossa.
Etsintäaika 2,5h. Etsintäalueena teollisuusaluetta ja vaihteleva pohjainen maasto. Kohtalainen tuuli ja pieni tihkusade.
22.10.2022
Akaa
Matti Lääperi
Anne Perko
Tarja Sirola
PUVEPAPAN PASTORI SILLI
FI44916/15
3.8.2015
Etelä-Pirkanmaan Pelastuskoirat - EPPeko ry
26.10.2022
Hamina
Matti Lääperi
Aki Kyyrö
HÄRKÄPÄÄ TONTTU TOLJANTERI
FI12420/20
9.12.2019
Haminan Pelastuskoiraharrastajat ry
hyvä etsintä suunnitelma ja hyvin toteutettu etsintä. etenevää määrätirtoista työskentelyä, ilo seurata koirakon yhteistyötä.
sää sumuinen ja kostea , lähes tyyni ilma.
maasto kivikkoista ,kallioista kangasmetsää.
29.10.2022
Vaasa
Eeva Kaataja
Reija Lehikoinen
EVERGREY'S FEELIX
FI47461/15
1.8.2015
Länsirannikon Pelastuskoirat ry
Koirakko suoriutui tehtävästä teknisesti hyvin vaikka kokemattomuus etsintätehtävistä näkyikin. Koira nosti hyvin jäljen ja jäljesti sitä henkilölle asti. Osoitti myös ilmavainutaitoa mutta siihen annettiin jatkoon kehotus harjoittaa koiralle omatoimista hajunlähteen tarkentamista myös pienistä reaktioista. Molemmat henkilöt löytyivät hyvin. Aluetta käytiin alkuun järjestelmällisesti läpi, keli oli hyvin sateinen ja alueella liikkui muita henkilöitä ulkoilureiteillä. Pientä lisätarkkuutta vaaditaan alueen tarkastamisen varmuuteen ja suunnitelman järkevyyteen mutta koirakon taso on riittävän hyvä etsintätehtäville.
5.11.2022
Kokkola
Michaela Grönlund
Eija Rantamäki
Riitta Maunuksela
IT IS DOUBLE RUBY
ER50107/17
13.9.2017
Keski-Pohjanmaan Palveluskoirat ry
Hyvät olosuhteet ,puolipilvinen sää, etelätuulta 5m/s. Alueella ei muita liikkujia.
Yhdistyksen arvioija Salla Valpola, poliisista paikalla Ari Pynssi.
12.11.2022
Taipalsaari
Matti Lääperi
Matleena Kujala
Pia Rapi
PINKOJAN RODRIGUEZ
FI38710/14
22.6.2014
Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys
17.11.2022
Espoo
John Wedde
Jari Miettinen
LET'S EAGLE FOX
FI43876/16
25.7.2016
Suomen Pelastuskoiraliitto ry
Koiran ohjaajan tulisi kiinnittää huomiota liinan käyttöön (laskee välillä liinan maahan koiran perässä) jotta ei satu vahinkoja eikä vaaranna koiran turvallisuutta. Ohjaajalla oli koira liinassa rakennuksien ympäristöjä tarkastamassa jossa koiralla olisi ehkä ollut parempi etsiä irti. Ohjaajalla oli tapana kutsua koiraa kun ei sitä näe niin tämän kanssa varovaisuutta jotta ei vahingossa kutsu koiraa pois jäljeltä/ilmavainulta.
19.11.2022
Pori
Sari Rantanen
Pirjo Lahtinen
HIITTANAN WEETI
FI42282/14
18.7.2014
Karhuseudun Etsintäkoirat ry
20.11.2022
Kouvola
Taina Juvonen
Niina Soisalo
Mari Häyrynen
KLEION EUROPA
FI19904/15
12.2.2015
Kouvolan Pelastuskoirat ry
Kiva työpari. Hyvä etsintäsuunnitelma (alueen lohkominen) ja muutettiin tarvittaessa. Koira rauhallinen tasainen puurtaja. Hajun saatuaan vahvat reaktiot vielä n. 3h työskentelyn jälkeenkin. Hyvä jäljen ylösotto, tarkka ja intensiivistä jäljestystä. Kuuluvat ilmaisut. Koiran reaktiot tulee tarkistaa. Koira haltuun kartanlukuhetkellä, ettei jää huomioimatta koiran selkeät reagoinnit. Tarkastuksen alussa lumeton maasto, tyyni selkeä keli. Kesken tarkastuksen alkoi lumisade ja lopussa navakka tuuli. Maasto vaihtelevaa metsämaastoa. Aikaa meni 15min alkuselvitys ja etsintäsuunnitelma, varsinainen etsintäaika 2h50min. Käytössä kolme maalimiestä, ensimmäinen kadonnut löytyi n.15min etsinnän aloituksesta ja toinenkin löytyi alle 2h, joten päätettiin käyttää kolmas maalimies.
20.11.2022
Janakkala
Anna-Mari Matikainen
Anne Perko
Eeva Kelho
ZAPHALAYAZ RANDOM LUCK
FI48490/14
22.2.2014
Aktiivikoirat ry
Koiran työskentely erinomaista ja ohjaajan tekemä suunnitelma, sen toteutus ja suunnitelman muutokset perusteltuja. Koiranohjaajan työskentelyssä näkyi PK-koemaisuus välillä (ei heti käynyt tarkistamassa koiran osoittamia reaktioita, vaan jatkoi suunnitelman mukaisesti todeten, että tuo paikka tulee tarkistettua myöhemmin (etsinnässä tarkistetaan reaktiot aina heti). Välillä jäi ohjaajalta huomaamatta koiran reaktiot, koska tarkkaili kännykän kartasta suunnitelman toteutumista, mutta muuten kyllä yhteistyö toimi erinomaisesti kartturin kanssa. Jälkitehtävä onnistui oikein mallikkaasti ja koira nosti hyvin myös esineet. Tien reunaa kulkiessa alueen halki olisi ollut näppärää yrittää nostaa jälkeä ihan yleisesti.
26.11.2022
Lappeenranta
Matti Lääperi
Merja Tiainen
SNOWTIME'S AMARANTH
ER42313/14
14.7.2014
K9 Itä-Suomi ry
reippaasti liikuva koira,vapaana hyvin itsenäisesti työkentelevä koira.
työkenteli ajoittain hieman liian kaukana ojaajasta.
hihnassa työkentely hieman varovaista.
Suomen Palveluskoiraliitto ry
peko@palveluskoiraliitto.fi
050 3011945
Suomen Pelastuskoiraliitto ry
spekl@pelastuskoiraliitto.fi
044 768 1004